keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Ava loikkii kohti kevättä iloisin mielin!


MUKAVAA KEVÄTTÄ KAIKILLE!

Ava kävi terveystarkastuksessa ja saimme lausunnon josta varmasti myös isäntäväki oli tyytyväinen. Näin nuori neiti voi huoletta aloittaa vielä kevään hangilla kauanodotetun hiihtoveto harrastuksen. 


Vilusen Annikki Adelia    Lonkat B/B   Kyynäreet 0/0

torstai 24. joulukuuta 2015

Oikein rauhallista joulua kaikille!

ja ihanaa alkavaa uutta vuotta 2016


 (viime joulun muisteloita )

Toivoo Vilusen poppoo

lauantai 14. marraskuuta 2015

Vilusen A pentue jo vuoden ikäisiä!

Kyllä on ilo katsella ja kuulla kuulumisia näistä junnuista! Vuosi saatiin jo mittariin kaunokaisten/komistusten kanssa. Hienoja yksilöitä jokaisesta kasvanut.
ONNEA VIELÄ KERRAN KAIKILLE 


Armas loppukesän uimaleikeissä täällä pohjoisessa

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

5kk Aappo pääsi uimakouluun

Aappo on jo ottanut varaslähdön kesään ja opettelee taidokkaasti vesikoiran vinkeille uimakoulussa!
vesipeto odottelee jo että joko mennään!

uiminen on tällä pojalla verissä. Aappo oli kuulemma heti omassa elementissään kun pääsi polskimaan. uiminen onnistui liiveillä ja ilman jo näin isolta mieheltä

jo vähän isompia poikia kävi Pilvi äippää moikkailemassa

Käy kurkkaan pentueet osiosta kuvia kun äipän pojat on käyneet  peuhaamassa ja näyttämässä kuinka suuria ja hienoja miehiä niistä on kasvamassa !

Arvo järjestys palloleikeissäkin, pienisuuri herrasmies mukana

maanantai 23. maaliskuuta 2015

IHANAA KEVÄTTÄ KAIKILLE!

Sen jo tuntee kuinka aurinko lämmittää ihanasti.
 Nyt kesää odotellessa ja uimakeläjä kaivaten koitetaan jaksaa kevään yli.

Almallakin on jo kevättä rinnassa!

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Armaksen ja Eddien terveiset sisaruksille

käy kurkkaa pentueet osiosta